Tältä näytti meidän Dina meren jäällä tehdyn hiihtolenkin jälkeen (siis lapset hiihtivät...)  Tosin valtaosa viiksi- ja kulmakarvoista kerkesi jo sulaa ennen kuin saimme valokuvauksen käynnistettyä. Varsinkin ne kuuraiset kulmakarvat olivat kyllä hurmaavat...

Kaikesta huomaa, että Dina on syntynyt keskelle hankia. On nimittäin sen verran lumihullu koira. Tyttö rakastaa aivan suunnattomasti umpihangessa riehumista, lumikökköjen jahtaamista ja kaikkea, mitä ikinä lumessa vaan voi tehdä. Hankeen piilotettujen namien etsiminenkin on tietty huippuhauskaa! Ja aina kun pääsee jäälle juoksemaan, niin voi että... Ja mehän mennään, ainakin kerran päivässä

Hajumaailma tuntuu olevan erityisen viehättävä ulkona näin pakkasilla. Tämä varsin nenäorientoitunut prinsessamme painelee milloin minkäkin hajun perässä todella intona (näyttää ihan riistaa ajavalta koiralta ). Neiti paikallisti tänäänkin reitin, mistä meidän Emma oli kaverinsa kanssa kotiin kulkenut (vaikka olikin aika haasteellinen umpihanki-reitti. Ja olihan se koomisen näköistä, kun välillä piti kirsu työtää n. puoli metriä syviin jalanjälkiin...)! Ei tarvitse lenkillä kuin vähän itsekseen mutista, että "olisikohan Emma jo kotona..." ja jo alkaa nenä viistää maata. Niin, neidin puheen ymmärtäminenkin on jo aikas lailla kehittynyttä...

Näitä lumisia maisemia voi sitten tulevina, lumettomina talvina muistella... On tämä kyllä aivan uskomattoman upeaa ollut! Toivottavasti tämä ihana talvi jatkuu maaliskuun loppuun saakka . Ja hyvin on Dinakin tarjennut, vaikka turkki on pudonnut tuppoina, sekä kotiin että hangille. Totuus karvapeitteen paksuudesta ei siis aivan vastaa sitä, miltä se tässä hämärässä kuvassa näyttää. Toistaiseksi komea kauluri ja villahousujen rippeetkin ovat melko varmasti pian pelkkä muisto vain. No, eiköhän sieltä rupea sitten pukkaamaan uutta, entistä ehompaa karvaa ...

Ja olkoon tuo karvapeite sitä taikka tätä, yhtään lumileikkiä ei meidän tyttö leikkimättä jätä! Jos joku vain viitsii aika ajoin irrottaa ne ikävät jääklimpit tassuista ...