Dina aloitti hajutyöskentely-kurssin Eläinkoulutuskeskuksessa Pitäjänmäellä lokakuussa 2009 (9 kk ikäisenä). Neitimme osoitti heti olevansa varsin motivoitunut ja lahjakaskin tähän hommaan ja taidot kehittyivät huimaa vauhtia - ja helposti. Rauhallinen neitimme ei turhia hössötä, vaan homma on hoitunut alusta asti todella "ammattimaisesti", nuoresta iästä huolimatta. Eteneminen onkin kiinni oikeastaan vain siitä, miten paljon ehdimme uusia haasteita Dinalle keksiä. Itse oppimiseen ei kyllä kauhean kauaa aikaa kulu.

Nyt olemme käyneet tasaiseen tahtiin jatkokursseilla pitämässä taitoja yllä ja etsimässä uusia haasteita. Toistaiseksi tunnistettavana hajuna on ollut  vaniljatee, jota on etsitty pääasiassa purkkilaudalta (neljä purkkia rivissä lautaan upotettuna). Oikean hajun löytymisen Dina ilmaisee maahan menemällä. Nyt purkkeja on alettu ripotella ympäri huonetta ja oikea purkki on siis etsittävä laajemmalta alueelta. Selvästi haastavampaa.

Tavoitteenamme tästä touhusta on tietenkin saada jotakin hyödyllistä irti. Koiran nenähän on oikea aarre, jota pitäisi voida ilman muuta jotenkin hyödyntää. Varsinkin, kun sen käyttäminenkin on niin hauskaa! Suurin mahdollinen hyöty nenästä saadaan varmasti silloin, kun hajuaistin avulla pelastetaan ihmisten tai eläinten henkiä. Ja tämän suuntainen tavoite meilläkin on. Pelastuskoiratoiminta ei ehkä ole se oikea toimintamuoto meidän neidillemme, mutta jospa nenän avulla voisi paljastaa vaikkapa vakavia sairauksia... Eli nenän hyödyntäminen lääketieteessä on meidän päämäärämme ja haaveemme. Kunpa Suomessakin tällainen toiminta pian käynnistyisi toden teolla ja pääsisimme kokeilemaan, miten pitkälle Dinan rahkeet tällä saralla riittävät. Mutta eihän mikään estä nenän hyödyntämistä sienimetsässäkään...

Kuvat:

Ensin oikea haju etsitään. Muissa purkeissa erinäisiä häiriöhajuja (ruokaa, kaninkarvoja...)

Ja kun oikea haju on löytynyt, se ilmaistaan maahan menemällä (ja odotetaan tietty palkintoa). Voi, miten helppoa...